Neuvontapuhelin.png0600 199 33
Oikeudellisten asioiden neuvontapuhelin
(1 € + ppm/min)

Artikkelikirjastostamme löydät satoja asiantuntijoiden laatimia artikkeleja useista eri aihealueesta

Onko sopimus pätevä, jos sopimuskumppanina on vajaavaltainen henkilö?

Julkaistu 16.12.2011

Vajaavaltaisella tarkoitetaan alle 18-vuotiasta henkilöä (alaikäinen) ja sellaista 18 vuotta täyttänyttä henkilöä (täysi-ikäinen), joka on julistettu vajaavaltaiseksi.

Oikeustoimi, jonka tekemiseen vajaavaltaisella ei ollut oikeutta, ei sido häntä, jollei hänen edunvalvojansa ole antanut siihen suostumustaan. Sopimus ei siis lähtökohtaisesti ole pätevä, jos sopimuskumppanina on vajaavaltainen henkilö. Vajaavaltaisen tekemä oikeustoimi tulee kuitenkin häntä sitovaksi, jos hänen edunvalvojansa tai hän itse täysivaltaiseksi tultuaan (esimerkiksi nuori täytettyään 18 vuotta) sen hyväksyy.

Jos vajaavaltainen on tehnyt oikeustoimen ilman tarvittavaa edunvalvojan suostumusta, on sillä, jonka kanssa sopimus tehtiin, oikeus vetäytyä sopimuksesta niin kauan kuin sopimusta ei ole hyväksytty tai asianmukaisesti täytetty. Tämä kuitenkin edellyttää sitä, ettei osapuoli tiennyt sopimuskumppaninsa vajaavaltaisuudesta tai että hänellä oli aihetta olettaa, että vajaavaltaisella oli vajaavaltaisuudesta huolimatta oikeus tehdä sopimus.