Kauppa ja sopimus

Velan vanhentuminen

Julkaistu: 30.03.2020

Velan vanhentumisella tarkoitetaan velan raukeamista ajan kulumisen ja osapuolten passiivisuuden takia. Vanhentumista säätelee laki velan vanhentumisesta. Laki antaa yleiset säännökset velan vanhentumisesta, joista ei voida poiketa velallisen vahingoksi.  Laki ei säätele kaikkia velkasuhteita. Sitä ei sovelleta esim. veroihin, julkisiin maksuihin, rikosoikeudellisiin seuraamuksiin, eläkkeeseen tai elatusapuun. Muissa laissa voi olla poikkeavia säännöksiä velan vanhentumista koskien.

Yleinen velan vanhentumisaika on kolme vuotta. Vanhentumisaika on viisi vuotta, jos velasta on annettu lainvoimaiseksi tullut tuomio tai muu ulosottoperuste, joka voidaan panna täytäntöön niin kuin lainvoimainen tuomio, Jos tuomio/päätös puretaan, velan ei katsota vanhentuneen kyseisen tuomion antamisen jälkeen kuluneena aikana.

Vanhentumisajan laskeminen alkaa eräpäivästä, jos siitä on velallista sitovasti sovittu. Jos velka voidaan vaatia suoritettavaksi ennen määrättyä eräpäivää velallisen sopimusrikkomuksen perusteella tai muun syyn johdosta, vanhentumisaika alkaa kulua, kun velka on eräännyttämistoimien johdosta erääntynyt.

Jos kauppahinnan tai vastikkeen suorittamiselle ei ole sovittu eräpäivää, vanhentumisaika alkaa myyjän luovuttaessa kaupan kohteen ostajalle tai kun muu velkoja täyttää oman suoritusvelvollisuutensa. Velasta suoritettava korko, viivästyskorko ja muut liitännäiskustannukset samoin kuin pääoman lyhennys ja muu osasuoritus vanhentuvat itsenäisesti. Nämä liitännäiskustannukset kuitenkin vanhenevat, jos velan pääoma vanhenee.

Toistaiseksi myönnetyt ja ehdollisesti syntyvät velat vanhentuvat kymmenen vuoden kuluttua oikeusperusteen syntymisestä. Näissäkin tapauksissa vanhentumisaika muuttuu kolmeksi vuodeksi, kun velka, joko velkojan vaatimuksesta tai muusta syystä, erääntyy maksettavaksi.

Velan vanhenemisen voi pysäyttää katkaisutoimilla. Katkaisutoimia ovat mm. velan maksujärjestelyistä sopiminen, velallisen suoritus velasta ja velkojan vaatimus velan maksamisesta. Katkaisu voi tapahtua myös oikeudellisten toimien takia, kuten saatavaa koskevan kanteen nostamisen tai ulosottoasian vireille laittamisen takia. Katkaisemisesta alkaa uusi, edellisen mittainen, vanhenemisaika. Velan pääoman vanhenemisen katkaiseminen katkaisee samalla myös korkojen, ym. liitännäiskustannusten vanhenemisen. Luonnollisen henkilön sopimukseen perustuva velka kuitenkin vanhenee lopullisesti 20 vuodessa velan erääntymisestä. Aika pitenee 25 vuoteen, jos myös velkoja on luonnollinen henkilö. Tätä vanhenemisaikaa ei voi katkaista.

Löydätkö vastauksen kysymykseesi artikkeleistamme?

Artikkelit

Omistuksenpidätys- ja takaisinottoehdosta

Laissa osamaksukaupasta (osamaksukauppalaki) 1 §:ssä säädetään osamaksukaupan legaalimääritelmästä sekä takaisinotto- ja omistuksenpidätysehdosta. Yleisesti ottaen omistuksenpidätys- tai takaisinottoehdon käytön syynä on se, että myyjä haluaa varautua ostajan mahdollisiin sopimusrikkoihin, eli käytännössä joko siihen, ettei ostaja maksa sovittua kauppahintaa taikka siihen, että ostaja viivästyy sovitun kauppahinnan maksamisessa. Omistuksenpidätys- tai takaisinottoehtoa voidaan käyttää myös esimerkiksi hallinnoimistarkoituksessa taikka kontrollitarkoituksessa.

Lue artikkeli

Artikkelit

Tavaran virhe kauppalain mukaan

Kauppa on sopimus, jossa myyjä luovuttaa esineen omistusoikeuden ostajalle rahavastiketta vastaan. Kun kaupan molemmat osapuolet ovat joko yksityishenkilöitä tai elinkeinonharjoittajia, sovelletaan kauppalakia. Tässä artikkelissa tarkastellaan, milloin tavarassa on kauppalain mukaan virhe.

Lue artikkeli

Artikkelit

Vuokranantajan oikeus purkaa vuokrasopimus

Toistaiseksi voimassa oleva vuokrasopimus päättyy tavallisesti irtisanomiseen. On kuitenkin tiettyjä erikoistilanteita, joissa vuokrasopimus voidaan purkaa välittömästi. Tässä artikkelissa keskitytään niihin tilanteisiin, joissa vuokranantaja voi purkaa vuokrasopimuksen asuinhuoneistoa vuokratessa. Vuokranantajan purkuperusteet on lueteltu tyhjentävästi laissa ja ylimääräisistä purkuperusteista ei voi sopia.

Lue artikkeli

Puhelinpalvelu

0600 199 33

Oikeudellisten asioiden neuvontapuhelin (3,10 € + ppm/min)

OpusLexin lakimiehet palvelevat sivua myös puhelimitse! Puhelinneuvontaa numerossa 0600 199 33 (3,1 € + ppm/min). Sinua lähinnä vapaana oleva OpusLexin lakimies vastaa puheluusi arkipäivisin kello 8:00-16:00 välisenä aikana, aattopäivinä klo 8:00-14:00.