Perhe ja perintö

Perinnöstä tai testamentista luopuminen osittain

Julkaistu: 23.01.2020

Perintökaaren mukaan perillisellä ja testamentinsaajalla on oikeus luopua oikeudestaan perittävän kuoltua, jolleivat he ole jo ryhtyneet sellaisiin toimiin, että heidän on katsottava ottaneen perinnön vastaan. Luopumisen tulee tapahtua kirjallisesti.

Perinnön vastaanottamiseksi ei katsota välttämättömiä ja tavanomaisia toimia, jotka tehdään pesän selvittämiseksi. Tällaisia toimia ovat esim. hautajaisten sekä perunkirjoituksen järjestäminen ja kuolinpesän välttämättömien pankkiasioiden ja omaisuutta koskevien juoksevien asioiden hoitaminen. Vastaanottamiseksi taas katsotaan esim. lakiosavaateen esittämistä, jako-osuuden saamista tai pesän omaisuuden myymistä. Perinnöstä voi luopua ennen perunkirjoitusta, sen yhteydessä tai vielä sen jälkeenkin, niin kauan kuin perintöä ei vielä ole otettu vastaan. On kuitenkin hyvä muistaa, että mitä myöhemmin perinnöstä luovutaan, sitä todennäköisemmin katsotaan, että perintö on otettu vastaan.

Perinnöstä luovuttaessa käytetään termejä tehokas ja tehoton luopuminen. Tehokkaassa luopumisessa saaja luopuu perinnöstä ilman vastiketta, ottamatta perintöä vastaan ja muutenkaan määräämättä perintöosastaan. Luopuminen on tehoton, jos yllä mainitut ehdot eivät täyty. Perinnöstä tai testamentista luovuttaessa ei voida siis määrätä sitä kelle omaisuus menee luopumisen jälkeen. Luopujan osuus menee niille, jotka siihen olisivat olleet oikeutettuja, jos luopuja olisi kuollut ennen perittävää.

Jos perinnöstä tai testamentista on luovuttu tehokkaasti, ei luopujan tarvitse maksaa perintöveroa. Tehoton luopuminen taas tulee verotuksellisesti hyvin raskaaksi. Jos luopujan katsotaan vastaanottaneen perinnön hän maksaa siitä koko osuudeltaan perintöveron. Lisäksi luopujan sijaan tulevien tulee maksaa lahjaveroa siitä omaisuudesta, jonka he perinnöstä luopuvalta saavat.

Onko perinnöstä mahdollista luopua osittain? Voiko perintöosastaan jättää esim. mieluisan esineen itselleen ja antaa muun mennä omille lapsilleen? Jos perintönä saadusta omaisuudesta luovutaan osittain, katsotaan se yllämainitulla tavalla tehottomaksi luopumiseksi perintöverotuksen näkökulmasta. Tällöin joudutaan maksamaan sekä perintövero koko osuudesta, että lahjavero osasta, joka luovutetaan eteenpäin.

Osittainen luopuminen on kuitenkin mahdollista, jos kyse on testamenttisaannosta. Tällöin testamentin saaja ilmoittaa missä laajuudessa hän ottaa perinnön vastaan ja loppuosa menee niille, jotka siihen olisivat oikeutettuja, jos testamentinsaaja olisi kuollut ennen perittävää. Osittainen luopuminen tulee tapahtua kirjallisesti ja ennen perinnön vastaanottamista, samalla tavalla kuin koko testamenttisaannosta luopuminenkin. Osittainen luopuminen voi tapahtua myös niin, että saaja pidättää itsellään hallintaoikeuden omaisuuteen, mutta antaa omistusoikeuden mennä perillisilleen. Rajanveto testamenttisaannon ja perintösaannon välillä voi olla vaikea, jos testamentin saajina ovat ne henkilöt, joille perintö kuuluisi myös perintökaaren mukaan.

Löydätkö vastauksen kysymykseesi artikkeleistamme?

Artikkelit

Miksi edunvalvontavaltuutus tulisi tehdä juuri nyt?

Edunvalvontavaltuutus ei ole pelkästään varautumista vanhuuteen. Kuvitellaan vaikkapa tilanne, jossa alkutalven pimeässä ajat autolla liukasta tietä kotiin töistä ja yhtäkkiä hirvi osuu tiellesi. Siinä hetkessä varmastikin miettii, kuinkahan tässä käy ja toivottavasti nyt ei satu pahasti. Harmillisessa tilanteessa hirvikolari voi kuitenkin viedä sairaalaan pidemmäksikin aikaa eikä enää olekaan kykenevä hoitamaan omia asioitaan kuten ennen. Tämmöiseen tilanteeseen varautuminen edellyttää jo nyt pohtimaan edunvalvontavaltuutuksen laatimista kuntoon sekä vanhuuden varalle että ns. pahan päivän varalle.

Lue artikkeli

Artikkelit

Perimysjärjestys

Kuka saa omaisuutesi kuoleman jälkeen? Suomessa perintökaari säätelee perimisjärjestyksen. Perinnönsaajat on jaettu kolmeen perillisryhmään eli parenteeliin. Testamentilla perinnönjättäjä voi myös itse vaikuttaa siihen, miten hänen omaisuutensa jaetaan kuoleman jälkeen. Testamentilla ei voi kuitenkaan poistaa rintaperillisten oikeutta ns. lakiosaan.

Lue artikkeli

Artikkelit

Hyvitys yhteistalouden hyväksi annetusta panoksesta.

Avoliitto ei purkautuessaan synnytä samanlaisia varallisuusoikeudellisia vaikutuksia kuin avioliitto. Lähtökohtana on, että avoliiton molemmat osapuolet pitävät oman omaisuutensa. Avoliiton päättyessä ei suoriteta ositusta, eikä kumpikaan osapuoli maksa tasinkoa toiselle. Poikkeuksena tästä on hyvitys yhteistalouden hyväksi annetusta panoksesta.

Lue artikkeli

Puhelinpalvelu

0600 199 33

Oikeudellisten asioiden neuvontapuhelin (3,10 € + ppm/min)

OpusLexin lakimiehet palvelevat sivua myös puhelimitse! Puhelinneuvontaa numerossa 0600 199 33 (3,1 € + ppm/min). Sinua lähinnä vapaana oleva OpusLexin lakimies vastaa puheluusi arkipäivisin kello 8:00-16:00 välisenä aikana, aattopäivinä klo 8:00-14:00.