Neuvontapuhelin.png0600 199 33
Oikeudellisten asioiden neuvontapuhelin
(1 € + ppm/min)

Artikkelikirjastostamme löydät satoja asiantuntijoiden laatimia artikkeleja useista eri aihealueesta

Virkavastuu

Julkaistu 26.3.2019

Virkamiehen vastuuta koskeva perussäännös on perustuslain (PL, 731/1999) 118 §:ssä: sen 1 momentin mukaan virkamies vastaa virkatoimiensa lainmukaisuudesta. Hän on myös vastuussa sellaisesta monijäsenisen toimielimen päätöksestä, jota hän on toimielimen jäsenenä kannattanut. 2 momentin mukaan esittelijä on vastuussa siitä, mitä hänen esittelystään on päätetty, jollei hän ole jättänyt päätökseen eriävää mielipidettään. Säännöksen 3 momentin mukaan jokaisella, joka on kärsinyt oikeudenloukkauksen tai vahinkoa virkamiehen tai muun julkista tehtävää hoitavan henkilön lainvastaisen toimenpiteen tai laiminlyönnin vuoksi, on oikeus vaatia tämän tuomitsemista rangaistukseen sekä vahingonkorvausta julkisyhteisöltä taikka virkamieheltä tai muulta julkista tehtävää hoitavalta sen mukaan kuin lailla säädetään.

Virkavastuu tarkoittaa virkamiehen vastuuta niistä virheistä ja toimista, joita hän virkaa hoitaessaan tekee. Vastuu voidaan jakaa kolmeen osa-alueeseen: rikosoikeudelliseen vastuuseen, vahingonkorvausvastuuseen ja kurinpidolliseen vastuuseen. Rikosoikeudellinen virkavastuu perustuu siihen, että virkavelvollisuuden laiminlyönnistä tai sen vastaisesta teosta on säädetty laissa rangaistusuhka. Rikoslaissa (39/1889) virkarikoksia koskevat säännökset on sijoitettu lain 40 lukuun, jossa luetellaan erikseen ne tahot, jotka kuuluvat rikosoikeudellisen virkavastuun piiriin. Rangaistavia tekoja ovat ennen kaikkea sellaiset teot, jotka ovat erityisen moitittavia yhteiskunnan ja yksityisen kansalaisen kannalta; esimerkiksi lahjusten vastaanottaminen ja virkasalaisuuden rikkominen ovat virkarikosten alaan kuuluvia rikoksia.

Kuten vahingonkorvausvastuun tarkoituksena yleensäkin, myös virkamiehen korvausvastuun taustalla on tarkoitus sekä ehkäistä vahingon syntymistä että hyvittää vahingon kärsinyttä osapuolta vahinkoon johtaneen loukkauksen tapahduttua. Perustuslain 118 §:n mukaan vahingon kärsinyt kansalainen voi vaatia korvausta aina suoraan vahingon aiheuttaneelta virkamieheltä, vaikka varsinainen suoritusvelvollisuus ei kohdistuisikaan lain mukaan virkamieheen välittömästi. Korvausvastuuseen sovelletaan pääsääntöisesti yleislakina vahingonkorvauslakia (412/1974) ja virkamiehen vastuu on pääosin sama kuin työntekijän vastuu – vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n mukaan julkisyhteisö on työnantajana velvollinen korvaamaan vahingon, jonka virkamies virheellään tai laiminlyönnillään työssä aiheuttaa. Virhe tai laiminlyönti viittaa tässä yhteydessä tahalliseen tai tuottamukselliseen tekoon. Tällaisista teoista virkamies on velvollinen korvaamaan kohtuulliseksi harkitun määrän. Ensisijainen korvausvastuu on kuitenkin julkisyhteisöllä työnantajana, ja virkamiehelle kuuluva toissijainen vastuu määräytyy lähinnä kohtuusarvioinnin perusteella.

Kurinpidollisella vastuulla viitataan rikosoikeudellisia seuraamuksia lievempiin, lähinnä kurinpidollisiin seurauksiin virkatehtävien laiminlyönnistä tai niiden vastaisesta toiminnasta. Näistä esimerkkejä ovat erottaminen virantoimituksesta määräaikaisesti ja varoituksen antaminen. Varoituksen antaminen on tavanomainen kurinpidollinen keino puuttua virkamiehen moitittavaan toimintaan, jonka vakavuus ei kuitenkaan muodosta irtisanomisperustetta eikä rikosoikeudellista vastuuta. Lakiin kirjaamattomana keinona voidaan pitää vieläkin vähäisemmän rikkomuksen kohdalla annettavaa, puhtaasti työnjohdollista toimenpidettä, eli suullista tai kirjallista huomautusta.

Virkavastuun henkilöllinen soveltamisala on laaja: se käsittää paitsi kaikki julkista valtaa käyttävät julkishallinnossa työskentelevät virkamiehet ja viranhaltijat, myös muun julkishallinnossa työskentelevän henkilöstön, vaikka he eivät olisi varsinaisessa virkasuhteessa, mikäli he kuitenkin tosiasiassa hoitavat hallintotehtäviä. Vastuun perimmäisenä tarkoituksena on taata kansalaisiin kohdistuvien toimien asianmukainen hoito ja sen tarpeellisuus kumpuaa virkamiesten oikeudesta käyttää julkista valtaa eli päättää yksityisten henkilöiden eduista, oikeuksista ja velvollisuuksista.