2013

Helsinkiläistytön murhasta syytetyt syyntakeisia

Julkaistu: 05.03.2013

Paljon mediahuomiota herättäneen tapauksen, jossa 8-vuotiaan tytön murhasta syytetään tämän isää ja isän naisystävää, käsittely jatkuu Helsingin käräjäoikeudessa. Syytettyjen on todettu teetetyn ja juuri julkaistun mielentilatutkimuksen mukaan olleen tekohetkellä syyntakeisia. Syyttäjän kannan mukaan tytön kuolema oli myös tahallisesti tarkoitettu.

Syytetyille molemmille vaaditaan elinkautisia vankeusrangaistuksia murhasta, vapaudenriistosta ja pahoinpitelystä. Naisystävään kohdistuu lisäksi syyte väärän henkilötiedon antamisesta. Syytettyjen mukaan kyse oli kuolemantuottamuksesta eikä murhasta.

Tytön kuolema tapahtui 13.5.2012. Hänestä oli aiemmin tehty useita lastensuojeluilmoituksia, ja tyttö oli myös otettu huostaan.

Oikeudenkäynnin etenemisestä uutisoi Helsingin Sanomat.

Rikoksen tekijä katsotaan syyntakeettomaksi, jos hän ei tekohetkellä kykene mielisairauden, syvän vajaamielisyyden taikka vakavan mielenterveyden tai tajunnan häiriön vuoksi ymmärtämään tekonsa tosiasiallista luonnetta tai oikeudenvastaisuutta taikka hänen kykynsä säädellä käyttäytymistään on sellaisesta syystä ratkaisevasti heikentynyt. Rikoslaissamme on säädetty myös alentuneesta syyntakeisuudesta, jolloin tekijän kyky ymmärtää tekonsa tosiasiallinen luonne tai oikeudenvastaisuus taikka säädellä käyttäytymistään on mielisairauden, vajaamielisyyden taikka mielenterveyden tai tajunnan häiriön vuoksi tekohetkellä merkittävästi alentunut.

Kun rikoksen tekijä on syyntakeeton, ei hän voi olla rangaistusvastuussa teosta. Alentunut syyntakeisuus sen sijaan voi vaikuttaa rangaistusta lieventävänä seikkana.

Lain mukaan itse hankittu päihtymys tai tilapäinen tajunnan häiriö ei vaikuta syyntakeisuusarviointiin, ellei siihen ole erityisen painavia syitä.

Löydätkö vastauksen kysymykseesi artikkeleistamme?

Uutiset

Odottavan äidin oikeus työkyvyttömyyskorvaukseen täsmentyi

Korkein oikeus on tuoreessa ratkaisussaan ottanut kantaa työkyvyttömyyskorvaukseen raskausajalla. Tapauksessa henkilö oli vuonna 1997 sattuneen työtapaturman seurauksena joutunut käyttämään jatkuvasti särkylääkitystä työskennellessään, sillä hänellä oli todettu neuropaattinen kiputila. Tapaturman johdosta aiheutunut ansion alentuma henkilön uudelleenkouluttauduttua pintakäsittelijäksi oli korvattu myönnetyllä tapaturmaeläkkeellä.

Lue uutinen

Uutiset

Esitutkintaan ja pakkokeinojen käyttöön uudistuksia

Tuomioistuin päättää perusoikeuksiin merkittävimmin kajoavien salaisten pakkokeinojen käytöstä poliisin esitettyä asiaa sille. Tuomioistuin päättää myös pakkokeinojen avulla saadun esitutkittavaan rikokseen liittymättömän ylimääräisen tiedon käyttämisestä esimerkiksi vakavien rikosten selvittämiseen.

Lue uutinen

Uutiset

Blogeihin ei saa sisältyä piilomainontaa

Kuluttaja-asiamies on linjannut, että yritysten markkinointikanavinaan käyttämissä sekä ammattibloggaajien pitämissä blogeissa ei saa olla piilomainontaa. Piilomainonnalla tarkoitetaan mainontaa, jota lukija ei erota muusta sisällöstä. Kuluttajansuojalain mainonnan tunnistettavuutta koskevat säännöksen koskevat siis näitä blogeja.

Lue uutinen

Puhelinpalvelu

0600 199 33

Oikeudellisten asioiden neuvontapuhelin (3,10 € + ppm/min)

OpusLexin lakimiehet palvelevat sivua myös puhelimitse! Puhelinneuvontaa numerossa 0600 199 33 (3,1 € + ppm/min). Sinua lähinnä vapaana oleva OpusLexin lakimies vastaa puheluusi arkipäivisin kello 8:00-16:00 välisenä aikana, aattopäivinä klo 8:00-14:00.