2015

Suomi ja Espanja allekirjoittivat verosopimuksen

Julkaistu: 16.12.2015

Sopimus muuttaa muun muassa Suomessa sijaitsevan osakehuoneiston vuokrauksesta ja myynnistä saatavan tulon verotusta. Jatkossa Suomi verottaa sekä vuokratuloa että luovutusvoittoa, joita Espanjassa asuvat henkilöt saavat Suomessa sijaitsevista osakehuoneistoista. Myös kaksinkertaisen verotuksen poistamiseen käytettävä menetelmä muuttuu vapautusmenetelmästä hyvitysmenetelmään Suomen nykyisin noudattaman verosopimuspolitiikan mukaisesti.

Sopimus on vielä hyväksyttävä molempien maiden parlamenteissa. Sopimuksessa on sovittu kolmen vuoden siirtymäajasta. Siirtymäaikana sovelletaan nykyisen sopimuksen eläkeartiklaa, jos asuinvaltio verottaa eläkettä. Jos asuinvaltio ei verota eläkettä, uutta sopimusta aletaan soveltaa ilman siirtymäaikaa.

Nykyisen sopimuksen mukanaan Suomi saa verottaa vain julkisesta palveluksesta saatua eläkettä, jos se maksetaan Espanjassa asuvalle henkilölle. Uuden sopimuksen myötä Suomen verottamisoikeus laajenee ja Suomi saa verottaa myös muita Suomesta Espanjaan maksettavia eläkkeitä. Näissä tilanteissa eläkkeen kaksinkertaisen verotuksen poistaa poikkeuksellisesti lähdevaltio eli Espanjassa asuvalle henkilölle Suomesta maksettavasta eläkkeestä Suomessa menevästä verosta vähennetään tästä eläkkeestä Espanjassa maksettu vero.

 

Koko valtiovarainministeriön tiedotteen löydät täältä

Suomen ja Espanjan välisen uuden verosopimuksen löydät täältä

                          

Löydätkö vastauksen kysymykseesi artikkeleistamme?

Uutiset

Rikoslakiin tulee uusi törkeää luonnonsuojelurikosta koskeva säännös

Aiemmin laissa ei luonnonsuojelurikoksesta ollut törkeää tekomuotoa. Rikos voidaan arvioida törkeäksi, jos se on kokonaisuutena arvostellen törkeä ja se aiheuttaa vakavaa vaaraa luonnolle, sillä tavoitellaan huomattavaa taloudellista hyötyä tai se on erityisen suunnitelmallinen. Rangaistus rikoksesta on neljästä kuukaudesta neljään vuoteen vankeutta.

Lue uutinen

Uutiset

Korkolain mukainen viitekorko ja viivästyskorot 1.1.–30.6.2016

Korkolain mukainen viitekorko ajanjaksona 1.1.–30.6.2016 on 0,5 %. Viivästyskorko tänä ajanjaksona on siten 7,5 % vuodessa (viitekorko lisättynä korkolain 4 §:n mukaisella 7 prosenttiyksikön lisäkorolla).

Lue uutinen

Uutiset

Suomi ja Espanja allekirjoittivat verosopimuksen

Sopimus muuttaa muun muassa Suomessa sijaitsevan osakehuoneiston vuokrauksesta ja myynnistä saatavan tulon verotusta. Jatkossa Suomi verottaa sekä vuokratuloa että luovutusvoittoa, joita Espanjassa asuvat henkilöt saavat Suomessa sijaitsevista osakehuoneistoista.

Lue uutinen

Puhelinpalvelu

0600 199 33

Oikeudellisten asioiden neuvontapuhelin (3,10 € + ppm/min)

OpusLexin lakimiehet palvelevat sivua myös puhelimitse! Puhelinneuvontaa numerossa 0600 199 33 (3,1 € + ppm/min). Sinua lähinnä vapaana oleva OpusLexin lakimies vastaa puheluusi arkipäivisin kello 8:00-16:00 välisenä aikana, aattopäivinä klo 8:00-14:00.