Neuvontapuhelin.png0600 199 33
Oikeudellisten asioiden neuvontapuhelin
(1 € + ppm/min)

Ajankohtaisia uutisia lainsäädännöstä ja sen muutoksista

Korkein oikeus arvioi velan vanhentumisen katkeamisen edellytyksiä

Julkaistu 24.8.2016

Helsingin hovioikeus oli 16.11.2000 antamallaan sittemmin lainvoimaisella tuomiolla pysyttänyt käräjäoikeuden tuomion, jolla A oli velvoitettu suorittamaan pankki M:lle muun muassa kolmeen velkakirjaan perustuvia saatavia pääomaltaan yhteensä noin 3 250 000 markkaa (noin 550 000 euroa). M oli vuonna 2003 siirtänyt tuomion mukaisen saatavan L Oy:lle, joka oli hakenut ulosottovirastolta saatavan ulosottoa viimeksi 24.8.2012.

A oli vaatinut ulosoton lopettamista, koska saatava oli vanhentunut. Ulosottomies oli 24.4.2013 päätöksellään hylännyt A:n vaatimuksen.

 

Käräjäoikeus

Käräjäoikeus totesi, että ulosottoperuste oli annettu 16.11.2000 ja että asia oli ollut vireillä ulosotossa 25.4. – 31.5.2000 ja 19.10. – 18.11.2005 päättyen kummallakin kerralla varattomuusesteeseen. Asiassa ei ollut esitetty selvitystä, että A olisi saanut ennen ulosottoasioiden päättymistä tietoa velkojan vaatimuksista.

Käräjäoikeuden mukaan saatavan vanhentuminen oli kuitenkin keskeytynyt ulosottomenettelyn ajaksi ja näin ollen ulosoton vireilläolon päättymisestä 18.11.2005 oli alkanut vuoden mittainen vanhentumisaika.

Ulosottoviraston lausunnon mukaan A:n puolisolle, joka oli toiminut A:n asiamiehenä, oli toimitettu 28.6.2006 selvitykset A:ta koskevista ulosottoperusteista. Niihin oli sisältynyt selvitys myös nyt kysymyksessä olevasta ulosottoperusteesta. Selvitys oli sisältänyt vastaavat tiedot kuin ulosottolain (679/2003) 3 luvun 36 §:n mukainen jälki-ilmoitus olisi sisältänyt. Vaikka A oli saanut tiedon ulosottoasian vireilläolosta vasta ulosottomenettelyn päättymisen jälkeen, käräjäoikeus katsoi, että ulosottoperusteen vanhentuminen oli katkennut 28.6.2006 velallisen valtuuttaman henkilön vanhentumisaikana saamalla selvityksellä, ja tästä oli alkanut uusi viiden vuoden vanhentumisaika.

Asia oli sittemmin ollut ulosotossa vireillä vuosina 2009 ja 2010, jolloin kumpikin menettely oli päättynyt varattomuusesteeseen. Vuoden 2009 menettelyssä A:lle oli toimitettu postitse vireilletuloilmoitus ja maksukehotus hakijan ilmoittamaan osoitteeseen. Vuonna 2010 A:lle oli toimitettu vireilletuloilmoitus hänen Sveitsin osoitteeseensa. Sen A oli saanut tiedokseen ja hänelle oli tehty myös puhelimitse yksinkertainen ulosottoselvitys.

Koska A oli saanut tiedon ulosottoasian vireilläolosta, velan vanhentuminen oli katkennut eikä L Oy:n saatava A:lta ollut vanhentunut. Käräjäoikeus hylkäsi A:n valituksen

 

Hovioikeus

A valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus katsoi, että ottaen huomioon velan vanhentumisesta annetun lain siirtymäsäännös kysymyksessä oleva velka vanheni aikaisintaan 1.1.2007. Velkoja oli pannut ulosottomenettelyn vireille kahdesti ennen sanottua ajankohtaa, mutta menettelyt olivat päättyneet varattomuusesteeseen eikä menettelystä ollut kummallakaan kerralla annettu lainmukaisia ilmoituksia A:lle. Tuolloin vireillepannut ulosottomenettelyt eivät siten olleet katkaisseet vanhentumista. Ulosottomenettely oli päättynyt 18.11.2005.

Hovioikeus totesi edelleen, että vanhentuminen katkeaa velan vanhentumisesta annetun lain 10 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan, kun velkoja vaatii velalliselta suoritusta tai muutoin muistuttaa velallista velasta. Säännöksen esitöiden mukaan katkaisutoimen tulee tehdä velkoja tai velallinen, eivätkä velkasuhteen ulkopuolisten tahojen tekemät muistutukset katkaise vanhentumista. A:n puolisolle oli tämän pyynnöstä annettu tiedot ulosotosta vasta ulosottomenettelyn päättymisen jälkeen 28.6.2006, jolloin ulosottoasia ei ollut ollut enää vireillä. Ulosottovirastoa ei voitu pitää velkasuhteen osapuolena eikä tuota selvitystä lainmukaisena katkaisutoimenpiteenä. Kun asiassa ei ollut esitetty, että velkaa olisi katkaistu muutoinkaan ennen 1.1.2007, velka oli vanhentunut.

 

Korkein oikeus

L Oy:n saatava A:lta perustuu Helsingin hovioikeuden 16.11.2000 antamaan lainvoimaiseen tuomioon. Tammikuun 1. päivänä 2004 voimaan tulleen velan vanhentumisesta annetun lain (728/2003; vanhentumislaki) 21 §:n 3 momentin mukaan lakia sovelletaan myös velkaan, jonka oikeusperuste on syntynyt ennen lain voimaantuloa. Lainkohdan mukaan velka vanhentuu kuitenkin vanhentumislain nojalla aikaisintaan kolmen vuoden kuluttua lain voimaantulosta, jollei kyseinen velka myös aikaisemmin voimassa olleiden säännösten mukaan vanhentuisi tätä ennen. Kun A:n velka olisi aikaisemman lain mukaan vanhentunut 10 vuodessa tuomion antamisesta eli vanhentumislain 1.1.2004 tapahtuneen voimaantulon jälkeen, vanhentumislain 21 §:n 3 momentin nojalla A:n velka on voinut vanheta aikaisintaan 1.1.2007.

Jotta velkaa voitaisiin ulosmitata nyt kyseessä ulosotossa, velan vanhentuminen on pitänyt katkaista uuden lain voimaan tulon jälkeen mutta ennen velan aikaisinta vanhentumispäivää 1.1.2007. Jos vanhentumista ei ole katkaistu siihen mennessä, velka on vanhentunut eikä asiassa ole tarpeen selvittää, onko katkaiseminen pitänyt toimittaa uudelleen vielä myöhemmin.

L Oy:n valituksen johdosta asiassa on kysymys ensiksikin siitä, onko yhtiö katkaissut velan vanhentumisen oikeudellisella katkaisutoimella panemalla ulosoton vireille 19.10.2005. Toiseksi kysymys on siitä, onko vanhentuminen katkennut vapaamuotoisella katkaisutoimella, kun A:n asiamies on saanut 28.6.2006 päivätyllä ulosottoviraston kirjeellä tiedon velasta.

 

Oikeudellinen katkaisutoimi

Korkein oikeus katsoi, että velan vanhentumista ei oltu katkaistu ulosottoasian laittamisella vireille, koska tätä ei oltu annettu tiedoksi A:lle.

 

Vapaamuotoinen katkaisutoimi

Vanhentumislain mukaan velan vanhentuminen katkeaa, kun velallinen suorittaa velkaa tai muutoin tunnustaa velan velkojalle.

Korkeimman oikeuden mukaan kysymys on siitä, jos velan tiedustelu ulosottoviranomaiselta ja saatu tieto velasta merkitsee velan tunnustamista.

Korkein oikeus totesi, että lain sanamuoto ”velallinen…muutoin tunnustaa velan velkojalle” tarkoittaa, että velan tunnustaminen voi tapahtua vapaamuotoisesti monin eri tavoin ja tunnustaminen on velallisen ja velkojan välinen toimi. . Kysymys on siis oikeustoimesta, jossa tunnustamistoimen tekijänä on velallinen ja toisena osapuolena velkoja, johon tunnustaminen kohdistetaan.

Korkein oikeus katsoi, että velkaa koskevat velallisen toimet, joita ei kohdisteta velkojaan, eivät tarkoita sellaista tointa, joka katkaisisi vanhentumisen. Tällaisina toimina, jotka eivät katkaise velan vanhentumista, on mainittu oikeuskirjallisuudessa ja vanhentumislain hallituksen esityksessä velan merkitseminen veroilmoitukseen, kirjanpitoon ja jäämistöasiakirjoihin kuten perukirjaan.

 

Tätä asiaa koskeva Korkeimman oikeuden arviointi

Aviopuolisonsa A:n valtuuttamana asiamiehenä B on 21.6.2006 tiedustellut Helsingin ulosottovirastosta, mistä A:n veloista ulosottovirasto oli toimittanut tiedon luottotietoyhtiö Suomen Asiakastieto Oy:lle. Ulosottoviraston B:lle 28.6.2006 lähettämässä kirjeessä oli ilmoitettu muun muassa tässä asiassa kysymyksessä oleva velka, jota koskeva ulosmittaus oli päättynyt 18.11.2005 annettuun esteilmoitukseen.

Korkein oikeus toteaa, että A:n tiedustelussa on ollut kysymys hänen luottotietojensa perusteiden selvittämisestä. Velallisen A:n tiedustelu on tehty ulosottovirastolle eikä velkojalle. Jo tällä perusteella on selvää, ettei tiedustelussa ole kysymys vanhentumislain 10 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetusta velan tunnustamisesta, jonka velallinen olisi kohdistanut velkojaan.

 

Korkeimman oikeuden johtopäätös

A:n L Oy:lle olevan velan vanhentumista ei ole katkaistu ennen 1.1.2007 oikeudellisella katkaisutoimella eli 19.10.2005 vireille tulleella ulosotolla eikä vapaamuotoiseksi väitetyllä katkaisutoimella eli velkaa koskevalla tiedustelulla ja siihen 28.6.2006 saadulla vastauksella. Näillä perusteilla L Oy:n saatava A:lta on vanhentunut.

 

Korkeimman oikeuden ratkaisun kokonaisuudessaan löydät täältä