2016

Kuluttajariitalautakunnan linjasi: Sähköyhtiön tulee näyttää toteen aiemman sähkömittarin virheettömyys

Julkaistu: 23.09.2016

Tausta

Kuluttajan sähkönkäyttöpaikkaan vaihdettiin etäluettava sähkömittari 19.4.2013. Mittarin vaihtamisen jälkeen käyttöpaikan mitattu sähkönkulutus väheni huomattavasti. Asiassa on kysymys siitä, oliko aikaisempi sähkömittari mitannut sähkönkulutusta vuosien ajan virheellisesti.

Ratkaisun perustelut

Asiassa on kysymys siitä, onko laskutettu sähkönkulutus vastannut sähkönkäyttöpaikan todellista sähkönkulutusta aikana, jolloin sähkönkäyttöpaikassa ei vielä ollut etäluettavaa sähkömittaria.

Vastuu kulutusmittauksen oikeellisuudesta on sähköyhtiöllä. Suoritusta vaativana osapuolena yhtiön on myös näytettävä toteen saatavan määrä ja peruste. Toisaalta sen, joka riita-asiassa tuo edukseen esiin jonkin seikan, on lähtökohtaisesti näytettävä seikka toteen. Näyttötaakan jakautumista arvioitaessa on huomioitava osapuolten tosiasialliset mahdollisuudet näytön esittämiseen. Induktiomittarin tarkistaminen ei tässä tapauksessa tule kysymykseen, koska mittari oli ehditty hävittää ennen kuin kuluttaja esitti mittauksen virheellisyyttä koskevia väitteitä.

Lautakunnalle toimitetun selvityksen perusteella kuluttajan sähkönkäyttöpaikan mitattu sähkönkulutus esimerkiksi ajalla 26.9.2011–8.10.2012 on ollut 37 457 kWh ja vuosikulutus on ollut suunnilleen samansuuruinen ainakin tätä edeltävät kolme vuotta. Mittarin vaihdon jälkeen vuosittainen mitattu sähkönkulutus on ollut noin 13 000 kWh. Vuorokausikulutus esimerkiksi 1.10.2010, 26.9.2011 ja 8.10.2012 on ollut noin 100 kWh. Vuorokausikulutus 19.4.2013 on ollut vähän alle 140 kWh, 30.4.2013 noin 100 kWh ja 31.5.2013 noin 60 kWh. Tämän jälkeen vuorokausikulutus on 31.10.2013 saakka ollut noin 40 kWh, minkä jälkeen se on edelleen laskenut ja 31.7.2013 vuorokausikulutus on ollut noin 10 kWh. Saadun selvityksen perusteella mittarin vaihdon jälkeenkin mitatussa kulutuksessa on ollut piikkejä, jolloin kulutus on ajoittain lyhytaikaisesti vastannut aikaisemman mittarin mittaamaa kulutusta.

Sähkönkäyttöpaikan sähkönkulutus voi eri ajankohtina vaihdella merkittävästikin eri seikkojen johdosta. Tässä tapauksessa muutos mittarin vaihdon jälkeen on ollut vuositasolla huomattavan suuri. Lautakunnan käsityksen mukaan tällainen muutos edellyttäisi merkittäviä muutoksia sähkönkäyttöpaikan sähkön käytössä. Kuluttajan mukaan sähkönkäyttöpaikan käyttölaitteissa tai kulutustottumuksissa ei kuitenkaan ole tapahtunut muutosta.

Sähköyhtiö katsoo, että mitattu sähkönkulutus ennen mittarin vaihtoa vastaa todellista kulutusta. Yrityksen selvityksestä ei kuitenkaan käy yksilöidysti ilmi, mikä selittäisi vanhan mittarin ilmoittaman suuren sähkönkulutuksen ja sen merkittävän alenemisen mittarin vaihdon jälkeen. Yleisen tason viittausta kulutustottumusten muutoksiin ei voida pitää tältä kannalta riittävänä. Kyseessä on kuluttaja-asiakkaille sähköä toimittava yritys, jolla voidaan olettaa olevan edellytykset esittää varteenotettava selitys siihen, mikä tällaisessa tapauksessa voi olla syynä suuriin sähkönkulutuslukemiin ja niiden huomattavaan alentumiseen. Nyt sähköyhtiö ei ole vedonnutkaan tällaiseen syyhyn tai sen mahdollisuuteen, vaan yritys on lähinnä viitannut siihen, ettei induktiomittari voi mitata todellista kulutusta suurempaa kulutusta ja että kulutus on myös uuden mittarin aikana ollut ajoittain samalla tasolla kuin vanhan mittarin aikana.

Mittarivirhe on mahdollinen syy vuosikulutuksen alentumiselle. Ajallinen yhteys vuosikulutuksen huomattavan alentumisen ja mittarin vaihdon välillä luo vahvan olettaman siitä, että aiempi mittari on toiminut virheellisesti. Tämän vuoksi on perusteltua, että sähköyhtiöllä on näyttötaakka siitä, että aiempi mittari on toiminut moitteettomasti ja kyse on esimerkiksi asiakkaan muuttuneista kulutustavoista tai -tarpeista. Sähköyhtiö on väittänyt, ettei induktiomittari voi mitata todellista kulutusta suurempaa kulutusta. Yhtiö ei kuitenkaan ole esittänyt mitään väitettään tukevaa selvitystä, joka horjuttaisi sitä olettamaa, mikä kulutuksen huomattavasta alentumisesta ja ajallisesta yhteydestä on syntynyt. Tämän vuoksi lautakunta pitää näytettynä, että mitattu sähkönkulutus ennen mittarin vaihtoa 19.4.2013 ei ole vastannut sähkön todellista käyttöä.

Todellinen sähkönkulutus ei ole lautakunnan käytettävissä olevan selvityksen perusteella selvitettävissä. Joka tapauksessa mittausvirheeseen perustuvat saatavat tulevat sähköntoimitusehtojen kohtien 7.6.2 ja 7.6.3 nojalla hyvitettäväksi enintään kolmen viimeksi kuluneen vuoden ajalta, kun virheen syntymisajankohtaa ei voida selvittää. Kolmen vuoden määräaika lasketaan virheen ilmoittamisesta sopijapuolelle. Käytettävissään olevan selvityksen perusteella lautakunta arvioi käyttöpaikan sähkönkulutukseksi mittarin vaihtoa edeltävältä ajalta 20 000 kWh vuodessa. kuluttaja on selvityksen mukaan ilmoittanut virheestä sähköyhtiölle 5.3.2014, joten mittausvirheeseen perustuvaa hyvitystä tulee antaa 5.3.2011 alkaen mittarin vaihtoon 19.4.2013 saakka.

Suositus

Kuluttajariitalautakunta suosittaa, että sähköyhtiö palauttaa kuluttajalle sähkölaskuista osuuden, joka ylittää 20 000 kWh vuosikulutuksen mukaisen hinnan ajalla 5.3.2011–19.4.2013.

 

Kuluttajariitalautakunnan ratkaisun kokonaisuudessaan löydät täältä

Löydätkö vastauksen kysymykseesi artikkeleistamme?

Uutiset

Euroopan komissio ehdottaa verotussääntöjen yhtenäistämistä ja konsernin tuloksen jakamista EU:ssa

Ensin tarkoituksena on sopia yhteisestä yhtiöveropohjasta (Common Corporate Tax Base, CCTB), ja tämän jälkeen yhdistettyä yhtiöveropohjaa (Common Consolidated Corporate Tax Base, CCCTB) koskevista jakosäännöksistä. Yhdistetty yhtiöveropohja tarkoittaa, että eri jäsenvaltioissa toimivien konserniyhtiöiden kokonaistulos jaettaisiin jäsenvaltioiden kesken.

Lue uutinen

Uutiset

KKO hylkäsi anonyymiä todistamista koskevan syyttäjien vaatimuksen

Korkein oikeus on kumonnut Helsingin hovioikeuden päätöksen, jolla hovioikeus oli hyväksynyt neljän todistajan kuulemisen anonyymisti eli heidän henkilöllisyyttään ja yhteystietojaan paljastamatta. Kuulemista koskeva päätös liittyi törkeää huumausainerikosta koskevaan asiaan.

Lue uutinen

Uutiset

Työsopimuslaki muuttuu vuodenvaihteessa

Voimassaolevan työsopimuslain mukaan määräaikaisen työsopimuksen tekemiseen tulee olla perusteltu syy. Työsopimuslakiin lisätään vuodenvaihteessa säännös, joka mahdollistaa määräaikaisen työsopimuksen tekemisen pitkäaikaistyöttömän kanssa ilman perusteltua syytä.

Lue uutinen

Puhelinpalvelu

0600 199 33

Oikeudellisten asioiden neuvontapuhelin (3,10 € + ppm/min)

OpusLexin lakimiehet palvelevat sivua myös puhelimitse! Puhelinneuvontaa numerossa 0600 199 33 (3,1 € + ppm/min). Sinua lähinnä vapaana oleva OpusLexin lakimies vastaa puheluusi arkipäivisin kello 8:00-16:00 välisenä aikana, aattopäivinä klo 8:00-14:00.