Rikos

Julkaistu: 12.07.2022

Rikoslain (39/1889) 5 luvun 5 §:n mukaan yllytyksestä tuomitaan se, joka tahallaan taivuttaa toisen tahalliseen rikokseen tai tahallisen rikoksen rangaistavaan yritykseen. Kyse on tilanteesta, jossa yllyttäjä vaikuttaa rikoksentekijään siten, että tämä päättää tehdä rikoksen. Yllyttäjä on käytännössä rikoksen henkinen alkuunpanija, vaikka ei itse fyysisesti tee rikosta. Jotta yllyttäjä voidaan asettaa rikosoikeudelliseen vastuuseen, edellytetään, että rikoksentekijä syyllistyy vähintään rikoksen rangaistavaan yritykseen.

Jos tekijä ei reagoi yllytykseen yllyttäjän tarkoittamalla tavalla eikä tee rikosta, kyse on niin sanotusta yritetystä yllytyksestä. Yritetty yllytys ei yleensä johda rikosoikeudelliseen vastuuseen. Tästä on kuitenkin kaksi poikkeusta: rangaistavia ovat RL 15:5:n mukainen yritetty yllytys perättömään lausumaan ja RL 21:6a:n mukainen eräs törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelun tekomuoto.

Yllytyksen rangaistavuuden edellytyksenä on, että yllyttäjän toiminta todella saa rikoksentekijässä aikaan tekopäätöksen. Kyse on psyykkisestä vaikuttamisesta, mikä tapahtuu esimerkiksi suullisin kehotuksin ja käskyin. On huomattava, että usein rikoksentekijän päätöksentekoon on voinut vaikuttaa useita eri tekijöitä. Tällaisessa tilanteessa yllyttäjän toiminnan tulee olla se pääasiallinen peruste, joka johtaa tekijässä rikoksentekopäätöksen syntymiseen. Yllyttäjän toiminnan tulee muodostaa toiminnalle sellaisen syy, jota ilman rikos olisi jäänyt tekemättä.

Esimerkkinä yllytystä koskevasta tapauksesta voidaan mainita korkeimman oikeuden ratkaisu KKO 2004:120. A oli B:n ja C:n vaatimuksesta ajanut suurella ylinopeudella takaa Y:n ohjaamaa autoa 18 kilometrin pituisen matkan, yrittänyt ohittaa Y:n autoa ja useasti tahallaan törmännyt autoon. Lopulta A oli onnistunut törmäämään Y:n autoon siten, että tämä oli törmäyksestä suistunut tieltä metsään. Tieltä suistumisen seurauksena Y:n autossa matkustanut X oli saanut surmansa. Kyydissä olleet B ja C olivat kehottaneet A:ta ajamaan takaa Y:n autoa ja ohittamaan sen sekä vaatineet jatkamaan takaa-ajoa ja lopuksi törmäämään Y:n kuljettamaan autoon. B:n ja C:n vaatimukset olivat vaikuttaneet ratkaisevalla tavalla siihen, että ainakin alkuun vastahakoinen kuljettaja A oli jatkanut takaa-ajoa sekä ryhtynyt ohitusyrityksiin ja törmännyt tahallaan Y:n autoon. B ja C tuomittiin muun muassa yllytyksestä tappoon ja kahdesta yllytyksestä tapon yritykseen.

Käytännössä millainen tahansa menettely voidaan katsoa yllytykseksi, jos se saa tekijässä aikaan rikoksentekopäätöksen. Tyypillisiä taivuttamistapoja ovat esimerkiksi kehottaminen, käskeminen ja palkkaaminen. Myös toisen erehdyttäminen voi olla taivuttamista, kunhan tekijän toiminta on ollut tahallista.

Yllyttäjä vastaa pelkästään siitä mitä rikoksentekijä on tehnyt, vaikka hänen yllytyksensä olisi ulottunut pidemmällekin, esimerkiksi vakavampaan rikokseen. Jos tekijä ainoastaan pahoinpitelee uhrinsa, vaikka yllyttäjä on yrittänyt saada tekijän surmaamaan uhrin, yllyttäjä tuomitaan ainoastaan yllytyksestä pahoinpitelyyn tai törkeään pahoinpitelyyn. Toisaalta yllyttäjä vastaa pelkästään siitä mihin hän on yllyttänyt. Jos pahoinpitelyyn yllytetty henkilö surmaa toisen, yllyttäjä vastaa ainoastaan yllytyksestä pahoinpitelyyn tai törkeään pahoinpitelyyn riippuen siitä, mihin hänen tahallisuutensa ulottuu.

Koska yllyttäjä on rikoksen henkinen alkuunpanija, tuomitaan yllyttäjä rikoksesta kuten rikoksentekijä. Täten rikoksentekijään ja yllyttäjään sovelletaan samaa lainkohtaa. Myös rangaistuksen mittaamisessa yllyttäjä rinnastetaan tekijään. Samaa rikossäännöstä ei kuitenkaan sovelleta tekijään ja yllyttäjään silloin, jos yllyttäjän tahallisuus ei kata tekijän aikaansaamaa seurausta.