Neuvontapuhelin.png0600 199 33
Oikeudellisten asioiden neuvontapuhelin
(1 € + ppm/min)

Artikkelikirjastostamme löydät satoja asiantuntijoiden laatimia artikkeleja useista eri aihealueesta

Oikeudenkäyntikuluista ja niiden määräämisestä velkomusasioissa

Julkaistu 23.1.2009

Tuomioistuimissa ratkaistavissa velkomusasioissa voidaan erottaa ns. riitaiset velko-musasiat ja riidattomat velkomusasiat. Riitaisissa velkomisasioissa on kysymys toisinaan velotun saatavan perusteista, velottavasta markkamäärästä, mahdollisista vastasaatavista, kuittauskysymyksistä jne.

Ns. riitaisissa velkomuksissa jutun häviävä osapuoli velvoitetaan korvaamaan OK 21:1 §:n perusteella pääsääntöisesti voittaneen osapuolen tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Poikkeuksia tähän pääsääntöön voi tulla esimerkiksi, jos samassa asiassa on esitetty useita vaatimuksia, joista osa ratkaistaan toisen ja osa toisen hyväksi. Tällaisessa tapauksessa kumpikin osapuoli saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan, ellei ole syytä velvoittaa korvaamaan niitä osin voittaneelle osapuolelle.

Lukumääräisesti suurin osa tuomioistuimissa käsiteltävistä velkomusasioista on kuitenkin ns. riidattomia velkomuksia, joissa laskusaatavan, velkakirjan tms. perusteella velkoja ha-kee saatavansa täytäntöönpanokelpoiseksi tuomioksi käräjäoikeuden kautta. 1.9.1999 voimaantulleen saatavien perinnästä annetun lain 10 §:n perusteella velallisen on korvat-tava perinnästä velkojalle aiheutuvat kohtuulliset kulut riippumatta siitä, periikö saatavaa velkoja itse vai toimeksisaaja velkojan lukuun. Kohtuullisuutta arvioitaessa on otettavan huomioon saatavan suuruus, suoritettu työmäärä, perintätehtävän tarkoituksenmukainen suoritustapa ja muut seikat. OK 21:8 c §:n perusteella velkomusta ja häätöä koskevassa asiassa, jossa ratkaisu voidaan antaa ns. yksipuolisella tuomiolla, tuomioistuimelle on annettu viran puolesta mahdollisuus arvioida velallisen maksettavaksi tuomittavien oikeudenkäyntikulujen määrä ottamalla huomioon haastehakemuksen edellyttämän tarpeellisen työn määrä, saatavan suuruuden ja välttämättömät kulut. Oikeusministeriölle on annettu mahdollisuus antaa määräyksiä tämän lainkohdan nojalla tuomittavien oikeudenkäyntikulujen määristä.

Oikeusministeriö onkin antanut määräyksen, jossa 1.1.2003 lukien on toistaiseksi annettu yksiselitteiset perusteet velallisen maksettavaksi tuomittavien oikeudenkäyntikulujen määristä. Syksyllä 2009 voimassaolevat palkkiot ovat seuraavat: Ns. tavanomaisessa jutussa, jossa velkamäärä on pieni, 250 € tai sitä vähemmän, tuomittavat oikeudenkäyntikulut ovat 210 € ja jos velan pääomamäärä ylittää 250 € tai kysymys on huoneenvuokralain tarkoittamasta häätöasiasta ilman, että samanaikaisesti velotaan vuokria, oikeusministeriön määräyksen mukaan tuomittavien oikeudenkäyntikulujen määrä on 243 €.

Jos juttu katsottaisiin tavanomaista vaativammaksi asiaksi esimerkiksi siten, että asiassa on käyty velkojan tai hänen asiamiehensä ja velallisen kesken sovintoneuvotteluja tai kun haastehakemuksen laatiminen edellyttää erityistä oikeudellista asiantuntemusta, esimerkiksi hankalan koronlaskentatilanteen tai vakuuksien takia, niin oikeudenkäyntikulut alle 250 €:n pääomamääräisissä velkomusasioissa ovat 292 € ja yli 250 €:n velkomusasioissa 330 €. Oikeusministeriön määräyksen mukaan asiaa ei ole katsottava tavanomaista vaativammaksi yksinomaan sillä perusteella, että yhdeltä velalliselta vaaditaan useita saatavia tai sillä perusteella, että saatavaa vaaditaan yhteisvastuullisesti useilta henkilöiltä. Samoin oikeusministeriön mielestä saatavan suuruus yksinään ei ole peruste korkeampien oikeudenkäyntikulujen tuomitsemiselle.

Oikeusministeriön määräys tavanomaisten velkomusasioiden oikeudenkäyntikulujen kor-vaamisesta on käytännössä aiheuttanut velkojille ongelman, koska tosiasialliset oikeuden-käyntikulut rahakuluineen sekä saatavan täytäntöönpanokuluineen ovat lähes pääsääntöisesti tuomittuja korvauksia suurempia. Tuomittavien oikeudenkäyntikulujen pitäisi kattaa paitsi palkkion oikeudenkäyntiä varten suoritetuista toimenpiteistä, tarvittavien asiakirjojen hankinnan ja lisäksi niiden tulisi kattaa velkojalle aiheutuvat yleiskulut, tuomioistuimelle maksettavan oikeudenkäyntimaksun, arvonlisäveron palkkioista jne. Tuomioistuimen päätös maksaa esimerkiksi hakemusasiassa yksipuolisessa tuomiossa 79 €, kaupparekisterinote 10 € jne. Huomattava on, että edellä mainitut maksut eivät kata lainkaan saatavan täytäntöönpanosta ulosottoviranomaisille mahdollisesti maksettavia maksuja, jotka velkojan tulee hoitaa. Tällaisia ovat esimerkiksi ulosottoesteellä palautettu tuomioistuimen täytäntöönpanopäätös 7,40 €, yksipuolisen tuomion tiedoksiantokustannukset 25 € henkilöltä, huoneenvuokralain häädön täytäntöönpanokulut 84 €, jos asuntokohde on tyhjennettävä tai 42 €, jos häädettävä henkilö on itse tyhjentänyt huoneistonsa.

Varsin tavallinen on esimerkiksi sellainen asia, että yksipuolisella tuomiolla on velvoitettu velan maksuun kommandiittiyhtiö ja kaksi sen vastuunalaista yhtiömiestä. Yksipuolisen tuomion tiedoksiantomaksut tällaisessa tapauksessa ovat jo 75 €, jotka jäävät velkojan kärsittäviksi. Kun tällaiseen esimerkkiin lasketaan mukaan vielä tuomioistuimen päätöksen lunastus ja kaupparekisteriotteen hankintakulut, ovat suoranaiset ja välittömät asiakirjakustannukset ilman minkäänlaista palkkiota tehdystä työstä ovat jo 164 €. Tuomitut oikeudenkäyntikulut menevätkin monesti pelkästään asiakirjakustannusten ja muiden vastaavien kulujen kattamiseen ilman, että velkoja saisi korvausta hänelle aiheutuneista perintätoimen kustannuksista.

Tuomioistuimet soveltavat ainakin alkuvaiheen kokemusten myötä oikeusministeriön antamia ohjeita verraten kirjavasti: Jotkut osaavat ottaa huomioon velkojalle aiheutuvat välittömät kustannukset edes sillä tavalla, että tuomitsevat kulut suuremman asteikon mukaan. Joidenkin tuomioistuimien ensivaiheen sovellutuskäytäntö on puolestaan ollut sellaista, että tuomioistuin ei kiinnitä huomiota asiassa mihinkään muuhun kuin siihen, kuinka vähän voidaan velkojalle tuomita oikeudenkäyntikuluja maksettavaksi velallisen maksulaiminlyönnin seurauksena. Perustellusti voidaan kysyä, onko lain soveltamiskäytäntö oikea vai keskittyvätkö tuomioistuimet pelkästään suojelemaan maksuvelvoitteensa rikkoneen osapuolen etuja?